Kerhon tarkoitus ja jäseneksi liittyminen
Kerhon tarkoituksena on edistää Rhododendron-sukuun kuuluvien kasvien – alppiruusujen, atsaleojen ja pursujen – tuntemusta ja käyttöä Suomessa sekä koota näistä kasveista kiinnostuneet yhteen keskustelemaan ja oppimaan lisää.
Kerho kokoontuu neljä kertaa vuodessa: kesäkuussa kukinta-aikaan retkeillään, muuna aikana kokoonnutaan ilta- tai iltapäivätilaisuuksiin pääkaupunkiseudulla tai Turun suunnalla. Näiden lisäksi on siemenvälitystä ja taimien välitystä sekä kasvien ja kirjallisuuden yhteistilauksia ulkomailta.
Kerho julkaisee kolme kertaa vuodessa ilmestyvää Rhododendronlehti -nimistä lehteä. Lehdessä on julkaistu kestävyysluetteloita, viljelyohjeita, lajikuvauksia, ohjeita kasvien nimeämisestä jne.
Kerhon jäsenyys edellyttää jäsenyyttä Dendrologian Seurassa. Kerhoon voi liittyä antamalla yhteystietonsa jäsenrekisterin ylläpitäjälle Kirsi Koposelle (kirsikop at saunalahti.fi). Samalla on hyvä kertoa, onko jo Dendrologian Seuran jäsen. Voit liittyä jäseneksi myös kätevästi sivulta Liity jäseneksi.

