Hoito

Useimmissa alan kirjoissa, julkaisuissa ja ohjeissa neuvotaan rhodot sijoittamaan varjoon tai puolivarjoon. Tätä ei mielestäni pitäisi noudattaa näin kirjaimellisesti. Ohjeet on useimmiten kirjoitettu ajatellen helteisempiä ja aurinkoisempia olosuhteita kuin mitä Suomesta löytyy.

Mitä enemmän aurinkoa rhodo saa, sen mahtavammin rhodo kukkii seuraavana kesänä! Varjossa rhodosta tulee helposti harva, harottavasti kasvava ja niukasti kukkiva. Mutta on varjossa myös etunsa. Puolivarjoon tai varjoon istutettu rhodo tarvitsee kesällä vähemmän vettä. Tämä voi merkittävästi vähentää kastelutarvetta.

Pienilehtiset rhodot (useimmat lepidootit) ja atsaleat kestävät aurinkoa paremmin kuin suurilehtiset rhodot, joten niitä voi helpommin suositella istutettavaksi aurinkoisille paikoille. Suurilehtiset rhodot sen sijaan on turvallisinta sijoittaa puolivarjoon. Mutta, jos hyvän kastelun ja kevätsuojauksen pystyy järjestämään, niin monet suurilehtisetkin rhodot ovat komeimmillaan aurinkoisella paikalla.

Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, pitää rhodon istutuspaikan valinnassa vielä ottaa huomioon tuuliolosuhteet. Tuulisella paikalla rhodon lehdistä haihtuu helposti liikaa vettä. Tähän auttaa varjon ja jossain määrin myös kastelun lisääminen.

Suomen aurinkoinen kevät voi tuoda lisäongelman rhodolle, joka on istutettu liian aurinkoiseen paikkaan. Jos rhodo ei saa jäätyneestä maasta vettä, niin auringon paahtava vaikutus voi vaurioittaa rhodon lehtiä pysyvästi. Tämän voi välttää joko varjoon istuttamalla tai suojaamalla rhodo keväällä suoralta auringonpaisteelta.

Rhodojen ja atsaleojen juuret ovat lähellä maanpintaa. Ne tarvitsevat jatkuvasti kostean, mutta toisaalta ilmavan maan juurilleen. Menestyäkseen rhodot tarvitsevat happea juurilleen. Juuret eivät siis saa olla seisovassa vedessä!

Savisessa maassa rhodon juuret eivät pääse kasvamaan ja savimaan kosteuden ja kuivuuden vaihtelut tappavat rhodon aika nopeasti. Hiekkamaassa ongelmana on hiekan huono vedenpidätyskyky. Rhodot kuivuvat kesällä helposti.

Sopiva maa rhodoille saadaan esimerkiksi tekemällä seuraavanlainen sekoitus:

• kalkitsematonta turvetta (esim. rhodoturvetta) noin 50 %,
• multaa, hyvin maatunutta kompostia ja karkeaa hiekkaa yhteensä noin 20 %,
• metsäkariketta, maatunutta haketta, kaarnaa, neulasia, pieniä oksia noin 30 %.

Koska maaperä mäntyiselle metsäniitylle perustamassani rhodopuutarhassa oli jo ennestään lähes ihanteellista, tein rhodoille ja atsaleoille vain pienen maanparannusoperaation:

• metsäniityn mustaa multaa noin 50 %,
• turvetta (Kasper Havu-Rodo-Multaa) noin 25 %,
• osittain maatuneista kuusen ja männynoksista murskaamalla tehtyä haketta noin 25 %.

Kuohkea ja ravinteikas rhodomultaseos valmiiksi sekoitettuna.

Sopiva maan happamuusaste on rhodoille ja atsaleoille erittäin tärkeää. Yleisesti puutarhan kasveja varten tehty kalkittu multa kiduttaa rhodot hengiltä. Parinkymmenen vuoden takainen ensimmäinen rhodoistutukseni on vielä hyvässä muistissa; kukkapenkkiin istutettuna rhodoni kuihtui parissa vuodessa.

Sopivin happamuus rhodoille ja atsaleoille on pH-asteikolla viiden ja kuuden välillä. Alan kirjallisuudessa löytyy pääasiassa kahta eri koulukuntaa sopivan pH:n suhteen. Toisten mielestä pH:n pitää olla välillä 4.5 – 5.5 ja toisten mielestä välillä 5.0 – 6.0. Jälkimmäisen koulukunnan perustelut sopivimmasta pH:sta ovat mielestäni olleet vakuuttavampia. Toisaalta maaperässä olevien mineraalien pitoisuuksilla on myös merkitystä. Pelkkä pH ei ole koko totuus. Esimerkiksi liian happaman maan ongelmia voi ainakin jossain määrin korjata runsaammalla lannoituksella.

Jos maa ei ole riittävän hapanta (pH yli 6.0), niin useiden tärkeiden ravinteiden, etenkin raudan (Fe) liukoisuus maassa heikkenee ja puutoksesta kärsivä rhodo ei pysty tuottamaan riittävästi klorofylliä. Lehdet kellastuvat, tulevat “kloroottisiksi” ja vähitellen rhodo kuolee. Maan voi muuttaa happamemmaksi lisäämällä siihen esimerkiksi rikkiä tai rautasulfaattia (FeSO4). Turvallisempi keino lienee kuitenkin kalkitsemattoman turpeen sekoittaminen maahan happamuutta lisäämään.

Jos maa on liian hapanta (pH alle 5.0), niin maaperässä oleva alumiini (Al) tulee liukoiseksi. Tässä olomuodossa alumiini on myrkyllistä rhodoille. Alumiini häiritsee juurten kasvua ja estää tärkeän ravinteen, fosforin (P) imeytymistä rhodolle. Rhodon kasvu myös voi pysähtyä. Runsaalla lannoituksella ongelman vaikutuksia voi vähentää. Maan muuttaminen emäksisemmäksi kalkitsemalla on kuitenkin se oikea lääke.

Jotta juurilla olisi aina riittävä kosteus, rhodojen ja atsaleojen juuret pitää peittää sopivan ilmavalla katteella. Katteena voi käyttää maatunutta haketta, kuoriketta, neulasia tai kuohkeaa metsän pintamaata. Katteen pitää olla riittävän ilmavaa, jotta juuret saisivat tarvitsemaansa happea. Tuoreen lehtipuun hake ei ole sopivaa, koska se maatuessaan kuluttaa liikaa rhodojen tarvitsemaa typpeä.

Rhodopuutarhassa käytin aluksi karkeaa sahanpurua, mutta vaihdoin sen myöhemmin ilmavampaan, muutama vuosi sitten kaadettujen kuusien ja mäntyjen oksista murskaamaani katteeseen. Katteen joukossa oli paljon pieniä oksia ja maatuneita neulasia. Tätä samaa materiaalia käytin myös maaperän orgaanisen sisällön ja kuohkeuden lisäämiseksi.

Kuusen ja männyn oksista murskattu kate pitää maan tasaisen kosteana, mutta päästää ilmaa rhodon juurille. Kuvassa calophytum hybridi ‘Caramba’ erikoisen värisine silmuineen.

Alppiruusut ja atsaleat tarvitsevat vähän ravinteita muihin kasveihin verrattuna. Lannoitteita antaessa pitää olla varovainen. Ylilannoituksella rhodon lehdet voivat vaurioitua ja rhodo voi kuolla. Keväällä huhti-, toukokuussa ennen kukintaa annetaan pieni annos lannoitetta, jossa typen (N) määrä saa olla suuri. Toisen kerran voi varovasti lannoittaa kukinnan päättyessä, mutta silloin fosforia (P) saisi olla enemmän kuin typpeä (N), koska uudet kukkanuput tarvitsevat fosforia kehittyäkseen. Liika typpi kukinnan jälkeen innostaa kovaan kasvuun, jonka seurauksena lehdet eivät ehkä ennätä vahvistua talvea varten. Hallayöt tai pakkaset voivat aiheuttaa pahojakin lehtivaurioita. Myös uusien kukkanuppujen lukumäärä jää silloin pieneksi.

Mitä lannoitetta?
Puutarhaliikkeistä saatava rhodoille tarkoitettu lannoite on turvallinen vaihtoehto. Tosin suositellut annosmäärät ovat lannoitteen valmistajilla aika runsaanpuoleiset. Puolet vähemmälläkin rhodot kukoistavat.

Jos haluaa säästää lannoitteen hinnassa, niin saatavana on useita rhodoille sopivia vaihtoehtoja, mm. yleislannoitteita ja perunalannoitteita. Tuoteselosteita joutuu silloin tutkimaan vähän tarkemmin.

Lannoitteiden tärkeimpien ainesosien, typen (N), fosforin (P) ja kaliumin (K) pitoisuudet annetaan N-P-K luvuilla. Esimerkiksi N-P-K luku 19-5-20 sisältää typpeä 19 %, fosforia 5 % ja kaliumia 20 %.
Typpi voi olla lannoitteessa monessa eri olomuodossa. Ammoniumina (NH4) oleva typpi kuluu vesiliukoisena nopeasti eikä siten ole rhodoille se paras vaihtoehto, mutta oikein käytettynä on täysin kelvollinen.
Nitraattina (NO3) olevaa typpeä rhodot eivät pysty hyvin käyttämään hyväkseen, joten sen käyttö menee hukkaan.
Kanankakkaa, ureaa tai muuta orgaanista ainetta sisältävät lannoitteet ovat rhodoille parhaiten soveltuvia, koska niissä oleva typpi (NH2) hidasliukoisena antaa sopivan annoksen typpeä pitemmän ajan kuin nopealiukoiset ammoniumpohjaiset (NH4) lannoitteet. Maan mikro-organismit muuttavat orgaanisen typen hitaasti ammoniumtypeksi, jota rhodot voivat hyödyntää viikkojen kuluessa.

Istutuslannoitus
Istutuksen yhteydessä alppiruusuja ja atsaleoja ei suositella lannoitettavaksi. Maahan lisätty orgaaninen aines (metsäkarike, kaarna, neulaset, ym.) antaa useimmiten riittävästi ravinteita hyvään kasvuun. Ja todennäköisesti taimitarhassa rhodoille on annettu hyvin lannoitetta, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman komeilta.

Kevätlannoitus
Paras kevätlannoituksen N-P-K suhde olisi 20-5-10, siis typpeä 20 %, fosforia 5 % ja kaliumia 10 %. Kevätlannoituksessa typpeä saa olla noin 5 grammaa yhdelle neliömetrille. Jos typen osuus lannoitteessa on 20 %, niin lannoitteen määrä saadaan jakamalla 5 grammaa 20/100:lla. Tästä saadaan tulokseksi 5/(20/100) = 25 grammaa lannoitetta neliömetrille. Tämä vastaa paria ruokalusikallista tai pientä kourallista lannoitetta.

Kesälannoitus
Kukinnan päätyttyä annettavassa lannoituksessa paras N-P-K suhde olisi 10-20-10, siis fosforia enemmän kuin typpeä. Jotta typpeä ei tulisi liikaa, on lannoitteen määrä parasta laskea typen avulla. Jos sallitaan maksimissaan 1 gramma typpeä neliömetrille, niin 10-20-10 lannoitetta saa laittaa 1/(10/100) = 10 grammaa neliömetrille. Tällä määrällä fosforia saadaan (20/100)*10 = 2 grammaa neliömetrille.
Kesälannoitus ei useimmiten ole tarpeellinen ja lannoitetta kannattaa antaa vain, jos rhodot näyttävät sitä tarvitsevan. Tarpeen voi nähdä esimerkiksi kellertävinä lehtinä, heikkona uutena kasvuna tai normaalia pienempinä kukkina tai lehtinä.

Syyslannoitus
Syyslannoitus ei ole rhodoille kovinkaan tärkeää ja useimmiten on parempi, jos syyslannoituksen unohtaa. Rhodojen kasvu pitää saada päättymään hyvissä ajoin ennen pakkasten tuloa. Jos rhodoille haluaa antaa syyslannoituksen, niin määrän tulee olla hyvin pieni ja typpeä siinä ei saa olla paljoa. N-P-K 5-20-5 olisi sopivin seos, mutta varovasti annostellen. Puoli grammaa typpeä neliömetrille tarkoittaisi tällä seostuksella 0,5/(5/100) = 10 grammaa lannoitetta neliömetrille.

Tärkeää
Paljon kalkkia (Kalsium, Ca) ja klooria (Cl) sisältävää lannoittetta ei rhodoille saisi antaa!
Pieni määrä kalsiumia (Ca) ei ole pahitteeksi, koska rhodot tarvitsevat myös sitä ravinteenaan. Jos kalsiumia on noin 1 % lannoitteen seassa, se ei vielä merkittävästi vähennä maan happamuusastetta.