Kasvitietoutta

Alppiruusujen ja atsaleoiden suku

Kanervakasviheimon (Ericaceae) Rhododendron-suku on kasvikunnan suurimpia sukuja. Suvun tieteellinen nimi muodostuu kreikan kielen sanoista rhodon ja dendron, jotka merkitsevät ruusua ja puuta. Suomeksi suvun nimi on alppiruusut ja atsaleat. Kaikkiaan lajeja on kuvattu noin 1200, mutta viime aikoina systematiikkaa on uudistettu mm. lajeja yhdistämällä, jolloin monista ennen lajeina pidetyistä taksoneista on tullut alalajeja tai muunnoksia. Nykyluokituksen mukaan suvussa on lähes 1000 lajia. Niiden “oikeat” nimet voi tarkistaa myös internetistä. Suomalainen nimi on annettu noin 20 alppiruusu- ja atsalealajille, mutta noin sataa lajia on meillä kokeiltu.

Suurin osa Rhododendroneista on kotoisin pohjoisen pallonpuoliskon vuoristoisilta alueilta. Suurin lajivalikoima löytyy Himalajalta ja Itä-Aasiasta laajalta alueelta, joka ulottuu Japanista ja Pohjois-Koreasta aina Kiinaan, Vietnamiin ja Filippiineille asti. Monet atsaleat taas ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Atsaleoihin kuuluu sekä ruukkukasveina käytettyjä ainavihantia lajeja että pihakasveina kasvatettuja lajeja, joista osa on kesävihantia, osa ainavihantia. Lisäksi on vielä ns. puoli-ikivihantia lajeja, joilla osa lehdistä säilyy pensaassa läpi talven. Samoja lehtityyppejä esiintyy myös alppiruusuilla. Alppiruusut voivat olla suuria, jopa 30-metrisiä puita (R. arboreum) tai lähes maanmyötäisiä varpuja (R. camtschaticum), vaikka suurinta osaa kutsutaankin tavallisesti pensaiksi.

R. camtschaticum
Rhododendron camtschaticum, kamtschatkanalppiruusu — © Anu Väinölä


R. strigillosum
Rhododendron strigillosum — © Anu Väinölä


 

Rhododendron-suku jaetaan kahdeksaan alasukuun, jotka jakaantuvat edelleen sektioiksi ja alasektioiksi. Suomessa kasvatetaan yleisimmin alasukuun Hymenanthes kuuluvia lajeja ja lajikkeita eli niitä, jotka kadunmieskin tunnistaa alppiruusuiksi. Niille on tyypillistä suhteellisen suuret lehdet ja kukat; pensaat ovat keskikokoisia tai suuria. Alasuvusta käytetään nimitystä elepidootit eli suomuttomat alppiruusut. Eniten meillä tapaa puistoalppiruusua, R. catawbiense lajikkeita, mutta niitä parempi talvenkestävyys on kymmenen vuotta sitten markkinoille tulleilla kotimaisilla lajikkeilla. Niitä on kahdeksan: pieni, punakukkainen ‘Elviira’, keskikokoiset ‘Pohjolan Tytär’ (valkoinen – vaaleanpunainen), ‘Kullervo’ (valkoinen-vaaleanpunainen) ja ‘Hellikki’ (punainen), puolitoistametrinen ‘Haaga’ (kirkasvaaleanpunainen) sekä isot ‘Helsinki University’ (vaaleanpunainen), ‘St. Michel’ (valkoinen) ja ‘P.M.A. Tigerstedt’ (valkoinen). Monien lajikkeiden alkuperäiset emotaimet kasvavat Laajasuonpuistossa Helsingin Haagassa.

R. Haaga
Rhododendron ‘Haaga’ — © Anu Väinölä


Rhododendron ‘Helsinki University’ — © Anu Väinölä

 

Eniten lajeja on alasuvussa Rhododendron, lepidooteissa eli suomullisissa alppiruusuissa. Niiden kukat ja lehdet ovat pieniä. Myös pensaat ovat yleensä pienempiä kuin elepidootit. Lepidooteilla on lehdissä, versoissa ja nupuissa kilpikarvoja, jotka erottuvat paljaallakin silmällä pieninä pisteinä. Lehdet ovat aromaattisia ja ainavihantia tai syksyllä osittain varisevia. Lajeista ruostealppiruusu R. ferrugineum ja karva-alppiruusu R. hirsutum ovat kotoisin Alpeilta. Myös lapinalppiruusu R. lapponicum ja nykyisin Rhododendron-sukuun laskettava suopursu (på svenska getpors eller skvattram) R. tomentosum kuuluvat tähän alasukuun. Myös muita pieniä alppiruusuja kannattaa kokeilla, sillä ne säilyvät hyvin talven yli ainakin siellä, missä lumipeite on riittävä. Samaan alasukuun kuulu vielä runsaslajinen Vireya-sektio, jonka kasvit ovat trooppisia, mm. Malajien saaristosta kotoisin olevia, pääasiassa epifyyttejä, ainavihantia pensaita.

 

Rhododendron ferrugineum, ruostealppiruusu — © Anu Väinölä

 


 

Viides eurooppalainen Rhododendron on kelta-atsalea R. luteum, jonka levinneisyysalue ulottuu Kaukasukselta Puolaan ja Liettuaan asti. Se kuuluu useimpien muiden kesävihantien atsalealajien tapaan alasukuun Pentanthera, jossa kukat muodostuvat versojen päihin ja lehdissä on karvoja. Meillä ulkona menestyvistä kesävihannista pensaista käytetään yleisnimeä puistoatsaleat. Suuri osa lajeista on kotoisin Pohjois-Amerikan vuoristoalueilta. Viime vuosina taimimyymälöihin on tullut kotimaassa lisättävät kanadanatsalea R. canadense ja kevätatsalea R. x fraserii. Muut atsaleat ovat toistaiseksi tuontitavaraa. Yleisimmin myydään gentinatsaleoita sekä ns. Mollis-atsaleoita, jotka oikeastaan ovat joko japaninatsaleoita R. molle ssp. japonicum tai sen risteymiä. Nimi mollis tulee suvun vanhasta nimestä Azalea mollis.

 

Rhododendron molle ssp. japonicum, japaninatsalea — © Anu Väinölä

 


 

Ainavihannista atsaleoista suurin osa kuuluu Tsutsutsi-alasuvun Tsutsutsi-sektioon. Pensaat ovat puna- tai valkokukkaisia. Sektiosta käytetään myös nimitystä ns. japanilaiset atsaleat. Vaikka ne eivät selviä meidän talvistamme ulkona, kaikki tuntevat tämän ryhmän edustajia, ruukkuatsaleoita (R. indicum ja R. simsii risteymineen). Saman alasuvun Brachycalyx-sektion lajit taas ovat yleensä lehtensä varistavia. Atsaleoiden alasuvut ovat varsin kaukaista sukua toisilleen. Pentanthera alasuvusta Tsutsutsi erotetaan virallisesti sirkkalehtien ja -taimien ominaisuuksien mukaan, vaikka kesä- tai ainavihannuus ja kukan muoto ovat myös hyviä tuntomerkkejä. Azaleastrum-alasuvun lajit ovat kaikki ainavihantia, ja ryhmä jaetaan kahteen sektioon heteiden määrän ja kasvien koon mukaan.

Rhododendron-sukuun kuuluu vielä neljä lajia, joita ei voida sijoittaa edellä mainittuihin alasukuihin. Jotkut taksonomit olisivatkin valmiit nimeämään ainakin osan niistä omiksi suvuikseen. Nämä neljä lajia ovat kesävihantia, ja niitä varten tarvitaan peräti kolme alasukua lisää. Tästä on helposti huomattavissa, että kaikki kesävihannat lajit eivät ole atsaleoita. Ei olekaan olemassa mitään sääntöä, jolla kaikki alppiruusut olisivat erotettavissa kaikista atsaleoista.


Alkuperäinen teksti Anu Väinölä 1999, muokkaus Kristian Theqvist 2004